Vauva 12 kk

Siinä se nyt oli. Vauvavuosi. Tässä vaiheessa olisi helppo taivastella ajan nopeaa kulumista, mutta loppujen lopuksi kulunut vuosi oli pitkä. Piiiiiiiiitkä. Yksityiskohtiin ei jaksa enää edes mennä. Toivotaan vain, että jatkossa sairaskertomus ei kerryttäisi enää lisää mittaa samaa tahtia kuin tähän asti.

Vauvan ensimmäistä kokonaista vuotta juhlittiin pienellä kahvittelulla, koska joulun läheisyys ei innostanut suunnittelemaan mitään suurempaa. Tilannetta onneksi ennakoitiin viime kesänä, jolloin juhlittiin isommin puolta vuotta ja epävirallisia nimppareita. Tämä 1-vuotisjuhla poikkesi toki oleellisesti kesän pippaloista siinä mielessä, että nyt juhlittava sai maistaa itsekin kakkua. Ja joulutorttua. Ja ehkä vähän suklaatakin.

Kehitys vuoden aikana on ollut huimaa. Vaikea uskoa, että tuo taitava ikiliikkuja ei päässyt 12 kuukautta sitten omin avuin vielä yhtään mihinkään. Tällä hetkellä pikkutyyppi osaa nousta seisomaan ilman tukea ja muutama askelkin luonnistuu. Kävelykärryn kanssa puolestaan mennään jo ihan miten huvittaa.

Uusista taidoista huolimatta sylikyyti kelpaa edelleen. Tai no, sitä vaaditaan äänekkäästi ja usein. Etenkin korkealla olevia kohteita (kuten ovenkahvoja, valokatkaisimia, ylhäällä olevia kaappeja jne.) tutkailtaisiin mielellään sylistä.

Jos pitäisi arvata pikkutyypin tulevaisuuden ammattia tai mahdollista harrastusta, niin sen voisi veikata liittyvän jotenkin suuriin koneisiin. Sen verran suvereenisti tämä herra nimittäin käsittelee uunia, astianpesukonetta ja pyykinpesukonetta. Kuivausrumpukin olisi varmaan jo hallussa, ellei se olisi niin korkealla.

Yhtenä päivänä vauva otti itse pyykkikorista pienen peiton, sulloi sen suurella vaivalla ja huolella pesukoneeseen, laittoi pesukoneen luukun kiinni (vaati kävelyä ja vauhdilla tuuppaamista), pyöräytti pesuohjelman valitsinta ja tavoitteli koneen näytöstä käynnistysnappulaa. Lisäksi herra osasi kuikuilla asiantuntevasti ahtaassa välikössä olevaa vesiliitännän hanaa. Tämän jälkeen en hennonnut olla käynnistämättä lähes tyhjää konetta pikaohjelmalle, jotta pikkuinen pääsi katsomaan koneessa pyörivää pyykkiä.

Kirjat ovat alkaneet kiinnostaa aikaisempaa enemmän. Tai no, oikeastaan kirjojen käyttö on alkanut sujua hieman paremmin. Edelleenkään kirjoja ei varsinaisesti lueta (tai kuunnella), mutta niistä käännellään sivuja sen sijaan, että jokaista kirjan kulmaa yritettäisiin maistaa.

Mitään ehdotonta suosikkilelua ei vielä ole, mutta lattialla pyörii jatkuvasti ainakin rakennuspalikoita, duplojuna, nuppipalapelejä, autoja, palloja, erilaisia rasioita… ja pieniä sukkia (niistä saadaan käsittämätön määrä iloa, vaikkeivat jalassa kauaa pysykään).

Päiväunet vaihtuivat kuluneen kuukauden aikana kokonaan kantorepusta liikkuviin rattaisiin. Joka päivä siis ulkoillaan yleensä vähintään kaksi tuntia satoi tai paistoi satoi enemmän tai vähemmän. Vähän jo jännittää, kuinka tulee käymään lumimyräköiden ja pakkasten iskiessä kunnolla… Sen verran toki jo lunta ehdittiin nähdä, että päästiin kokeilemaan pulkkaa. Kyyti tuntui maistuvan, vaikka ilme aika vakava olikin.

Hampaita ehti puhjeta kahdeksan ennen kuin vuosi tuli täyteen. Kaikkia ruoka-aineita on jo alettu maistella, eikä mitään suurta inhokkia ole tullut vastaan. Suurin ongelma tuntuu olevan syömisen tylsyys, ja usein isompia annoksia saakin tarjoiltua vain muun touhuilun keskellä. Haarukka ja lusikka pysyvät omassa kädessä ja kulkeutuvat suuhun, mutta ruuan ottaminen vaatii vielä harjoittelua.

Selkeitä sanoja ei ole vielä aktiivisessa käytössä, mutta erilaisia ääniä ja äänteitä tyypistä kyllä lähtee. Örinää, pärinää, naksutusta, maiskutusta, puhinaa, söpöä vauvakieltä… kaikki luonnistuu.

Sitten vain kohti seuraavaa vuotta ja uusia elämyksiä.

Kommentoi