Vauva 10 kk ja viikko sairaalassa

Aloitetaan taas samalla ihmettelyllä kuin ennenkin eli… Miten meidän pikkutyypillä voi olla ikää jo 10 kuukautta! Vastahan tuo pieni herra opetteli kääntymään selältä vatsalleen ja nyt sitä jo huojutaan kahdella jalalla.

Ikä 9-10 kk tulee pysymään varmasti parhaiten muistissa siitä, että syy jatkuvaan oksenteluun löytyi. Rakenteellinen vika ehdittiin myös leikata juuri ennen 10 kk -rajapyykin täyttymistä. En pääsekään millään irti ajatuksesta, että meidän oikea vauva-arki alkaa vasta tästä 10 kuukauden kohdalta. Alku oli jotain muuta kuin normaalia. Vauva oli kyllä ihana, mutta arki painajaista.

Oksentelun taustalta löytyi lopulta pohjukaissuolen ahtauma, joka esti vauvan mahalaukkua tyhjenemästä normaalisti. Viime viikkoina koettu oksentelujen vähentyminen johtuikin siis vain mahalaukun liiallisesta venymisestä eikä tilanteen varsinaisesta paranemisesta.

Leikkausta ei tarvinnut onneksi odottaa läheskään yhtä kauaa kuin oikeaa diagnoosia vaan toimenpiteeseen päästiin alle viikossa. Ellei alitajunta olisi tiennyt viime joulukuusta asti jonkin olevan pahasti pielessä, leikkaus olisi varmasti ollut suurempi järkytyksen ja stressin aihe. Nyt se oli vain pakollinen (odotettu) paha, jotta elämä voisi taas jatkua paremmissa uomissa.

Sairaalareissu kesti lopulta viikon. Näin alkuun todettakoon, että leikkaus meni hyvin, henkilökunta oli osaavaa sekä mukavaa, sairaalaklovni saatteli meidän kanssamme pikkutyypin leikkaussaliin ja päästiinpä vielä nauttimaan Taysin ihan uusista tiloista. Mutta silti, reissu oli kamala. K-A-M-A-L-A.

Heräämöstä tullessa vauvalla oli kolme kanyyliä (jalassa, kaulassa ja päässä), epiduraalikatetri, virtsakatetri ja nenämahaletku. Ja tietysti kaiken keskellä oli vielä leikkaushaava. Tuollaista pakettia ei ollut ihan helppo saada luontevasti syliin, jossa pikkuherra halusi tietysti olla koko ajan. Pinnasängyn sijaan huoneeseen vaihdettiinkin pian normaalikokoinen sairaalasänky, jotta vauva sai köllötellä ja nukkua ihan kiinni äidissä. Ei sillä, että vauva olisi vapaaehtoisesti paljon pötkötellyt tai nukkunut, mutta kuitenkin… Parin ensimmäisen päivän jälkeen letkuja saatiin onneksi sen verran vähemmäksi, että kantorepussa nukuttaminen alkoi taas onnistua.

Melkoinen elämys oli myös vauvan neljän vuorokauden täysi syömättömyys, joka oli pakollinen vaihe parantumisessa. Edes tilkkaa vettä ei saanut antaa suun kostukkeeksi. Ravintoa annettiin kyllä suoraan suoneen, mutta taisi vauvaa silti nälkä vaivata. Muutenkin sairaala-aika tuntui olevan sarja huudatushetkiä ja turhia herätyksiä. Kerran vauva ehti vetää nenämahaletkun pois, joten se jouduttiin laittamaan uudestaan. Erilaisten ihoteippien poistaminen aiheutti myös useammat huudot. Viimeisimpänä koitoksena oli kaulan ihoon kiinni tikatun kanyylin poisto ja sen jälkeinen vartin pakkomakuu.

Huh, onneksi tuo koitos on takana päin. Ihan normaaliksi ei ole toki kotiarki vielä palautunut vaan meillä asuu edelleen hyvin itkuherkkä ja sylikaipuinen pikkutyyppi.

Sitten voisikin kääntää ajatukset mukavampiin juttuihin ja kirjoittaa muistiin, millainen on meidän vauva 10 kk ikäisenä (silloin kun pääsee vauhtiin).

Pikkutyyppi liikkuu päivä päivältä sulavammin. Ennen sairaalareissua ryömittiin hurjaa vauhtia, mutta sairaalasängyssä päätettiin aloittaa konttaus (johtuikohan vatsan alueen haavasta?). Pikkuherra on myös hyvin innostunut seisomaan nousemisesta ja tukea vasten otetaan jo muutamia askeliakin.

Sohva on uusi ja mielenkiintoinen kohde, jonne heltisi kiipeilylupa oksentelun helpottaessa. Pikkutyyppi seisookin usein sohvan vieressä ja nostaa jalkaansa, kunnes joku taikoo sen alle jonkinlaisen portaan. Sohvalla taasen noustaan seisomaan käsinojaa vasten, mistä onkin sitten kiva heitellä leluja alas vanhempien kerättäväksi.

Tavaroiden heittely on muutenkin herran lempipuuhaa. Ei ole niin mielenkiintoista esinettä, mikä ei lentäisi ennemmin tai myöhemmin. Parhaiten kourassa on tainnut pysyä pieni violetti mega bloks -palikka, mitä herra roikotti kerran jopa kantorepussa nukkuessaan.

Viime aikoina kiinnostus laatikoita ja kaappeja kohtaan on kasvanut entisestään. Ja kaikki tavarathan pitää tietysti aina heitellä pitkin lattioita. Jos suoraa pääsyä tavara-aarteisiin ei ole, niin vetimet, kahvat ja saranat kelpaavat myös tutkailun kohteiksi.

Varmimmat kikatukset kuulee, kun herralle antaa kankaan, jolla voi leikkiä kukkuu-leikkiä. Vauva osaa ottaa itse kankaasta sopivasti kiinni, mennä sen taakse piiloon ja huiskaista kankaan pois naamansa edestä. Yleensä jo piilosta alkaa kuulua pientä kikerrystä, mikä vielä voimistuu herralle kukkuut, pööt tai huhuut huudettaessa.

Kuluneen kuukauden aikana tehtiin myös yksi isompi tavarahankinta, kun ostettiin autoon uusi turvaistuin. Turvakaukalokin menee vielä hetken, mutta eipä tarvitse olla siirtämässä sitä vähän väliä autosta toiseen tai tehdä myöhemmin pakollista pikahankintaa. Istuimeksi valittiin (ihan liian pitkän pähkäilyn jälkeen) Britaxin Dualfix 2 R. Seuraavaksi joutuu miettimään, ostetaanko toinenkin istuin ja jos ostetaan, niin samanlainen vai ei…

Kommentoi