Vaiheessa: Sokkeli- ja salaojaremontti

Otsikkona voisi vallan hyvin olla myös Liian monta kuvaa sokkeli- ja salaojaremontista.

Maan siirtely alkoi tosiaan viime viikon keskiviikkona ja sen jälkeen asioita onkin tapahtunut nopealla tahdilla. Pihalla (omaan silmään) iso kaivinkone on pyörähdellyt näppärästi ympäri taloa ja tehnyt tarkkaa työtä.

Alun perin ajatuksissa oli, että sokkeli- ja salaojaremontti olisi jotenkin sotkuista hommaa. Kaivetaanhan siinä maata ja myllätään muutenkin ympäriinsä. Siksi onkin ollut hämmästyttävää huomata, miten siistejä seinustoille ilmestyneet kaivannot ovat olleet.

Alla olevassa kuvassa näkyy, minkälainen sokkeli maan alta paljastui. Harkkojen heikoimpia kohtia ja saumalaastia on tässä jo ehditty rapsutella irti. Sokkelin näkyvässä osassa ollut tumman harmaa maali hiottiin myös pois ennen jatkotoimenpiteitä.

Saumojen täyttö ja pienten reikien paikkaus tehtiin harkkolaastilla, kun taas hieman isompiin valutöihin käytettiin sementtilaastia. Näkyvän sokkelin pinnan tasoitus hoitui sokkeli- ja oikaisulaastilla.

Alla sokkelin rapsutusta ja juuri laitettua harkkolaastia. Kuvissa vilahtavat myös varovaisuutta vaatineet kaapelit.

Tasoittamisen ja hiomisen jälkeen sokkeli näyttikin sitten näin tasaiselta.

Patolevy listoineen mitoitettiin siten, että listan yläreuna tulee jäämään pari senttiä maan pinnan alapuolelle. Levyn alareuna puolestaan taittuu anturan päälle. Uudet salaojaputket sijoitettiin juuri anturan alapuolelle ja tarkastuskaivo löytyy nykyään talon joka kulmalta.

Vanhaa maa-ainesta kuljetettiin tontilta pois useampi kuormallinen ja tilalle tuotiin salaojasoraa.

Talon ”alimmalta kulmalta” salaojaputki johdettiin hulevesikaivoon. Samaan kaivoon ohjattiin myös kyseiselle kulmalle tulevat sadevedet. Tarkoitus olisi vielä asentaa kaivoon johdetun salaojaputken päähän pallopadotusventtiili, jotta vettä ei vain koskaan pääse kulkemaan kaivosta talolle päin.

Salaojaputkena käytettiin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Uponorin Tupla SN8 110/95 mm putkea.

Tässä vielä sokkelilevyä toiselta puolelta taloa…

Kaivaessa tuli vastaan monenkokoista kiveä ja lohkaretta. Osa hyödynnettiin sadevesien kivipesissä ja loput kuskattiin pois. Sadevesiputkia ei siis päädytty kierrättämään talon ympäri vaan vedet johdettiin kolmen metrin päähän talon seinustoilta.

Patolevyn ja suojalistan kiinnitykseen käytettiin kateruuveja (roofing screw) 4.8 x 50 mm.

Tässä vielä kerran yleiskuvaa takapihalta…

Ja yleiskuvaa talon kulmalta…

Sokkeli oli alun perin tarkoitus maalata samalla tummanharmaalla sävyllä kuin ennenkin. Tasoitettu vaalea sokkeli alkoi kuitenkin näyttää sen verran mukavalta, että sävyä vaihdettiin lennossa.

Sävyksi valikoitui Tikkurilan Kivitalot-värikartan sävy Q850. Isolla pinnalla sävy osoittautui ehkä hieman aiottuakin vaaleammaksi, mutta onneksi sekin päätyi näyttämään hyvältä.

Remontin lomassa on pitänyt toki myös evästää… Tällä viikolla tulikin varmaan vietettyä keittiössä enemmän aikaa kokkaillen kuin koko alkuvuoden aikana yhteensä. Silti pääsin varmasti huomattavasti helpommalla kuin helteessä raataneet työmiehet.

Kommentoi