Sanoja vuodelle 2016

Viime vuonna ajattelin, että vuodesta 2016 soisi tulevan vähän edeltäjäänsä seesteisempi. Lopputuloksesta voi olla montaa mieltä. Päätin kuitenkin jättää suuremmat analyysit tekemättä ja tiivistää vuoden muutamaan mieleen tulevaan avainsanaan…

Lappi. Muutin uuden työpaikan perässä noin 800 kilometriä pohjoiseen eli Lapin puolelle. Ja ehdinpä muuttaa vielä takaisinkin.

Poro. Näin ja ihastuin.

Työt. Työskentelin uudessa työpaikassa tammikuusta elokuuhun. Syksyllä palasin aikaisempaan työpaikkaan eli vaihdoin yhden vakkarisopparin toiseen.

Kaksin. Asumismuoto vaihtui yksin asumisesta kaksin asumiseksi.

Kånken ja saappaat. Tämän vuoden luottokamat.

Kätköt. Näitä etsittiin, löydettiin ja tehtiin. Kiipesin korkeammalle puuhun kuin koskaan aikaisemmin. Ja lipesin pitkospuilta suoliejuun.

Hauki. Sain yhden, toisen ja useammankin yhden kesälomaviikon aikana.

Väitös. Sain kirjan pakettiin ja jatko-opiskelut jäivät taakse. Vihdoinkin!

Kommentoi