Nimpparinimiäiset

Olihan hurjat juhlat. Pikkutyyppi nukahti poikkeuksellisesti syliin jo ennen kuin viimeiset vieraat ehtivät iltapäivällä ulos ovesta ja näitä unia jatkuikin sitten lähes katkotta yhdeksän tuntia. Yhdeksän tuntia! Ja pienen aamuöisen ryömintätuokion jälkeen unta jatkettiin vielä aamuun asti. Jos parin tunnin kahvitteluista seuraa tällaiset unet, niin pitäisi ottaa viikoittaiset kahvikutsut tavaksi. Alkoi kyllä jo itseä vähän puuduttaa pikkuherran vieressä pötköttely, koska yksin ei olla opittu vielä nukkumaan.

Alun perin palloteltiin ristiäisten ja nimiäisten välillä jo puoli vuotta sitten. Ristiäiset olisivat olleet perinteinen juhla, mutta

jokin esti tarttumasta tuumasta toimeen (osasyinä lienivät seurakunnan ei-niin-innostava ohjekirje, kahden kirkkokummin pakko, ristiäisten virsivelvollisuus ja kirkkoon liittyneet negatiiviset uutiset). Nimiäisiäkin sitten harkittiin, mutta niilläkään ei tuntunut olevan kiire, koska nimiä paljastettiin sitä mukaa kun niitä keksittiin (eikä oksenteleva vauva muutenkaan innostanut juhlien järjestelyyn).

Niinpä aikaa kului melkein seitsemän kuukautta ennen kuin saatiin pienelle pidettyä edes iltapäiväkahvipirskeet. Nimellisesti juhlittiin myöhästyneitä nimiäisnimppareita ja puolivuotissynttäreitä. Tasavuosisynttärit osuvatkin sitten niin lähelle joulua, että silloin tuskin tulee kutsuttua vieraita sen kummemmin. Muutenkin kesä on mukavampi aika pitää kahvitteluita, koska terassista saa kivasti lisätilaa.

Tarjoilun teema oli (imetysdieetin takia) kaiketon eli lyhyesti kuvattuna maidoton, kananmunaton ja gluteeniton. Erilaisia muokattuja reseptejä kokeiltiinkin varmuuden vuoksi hyvissä ajoin ennen varsinaista leivontarupeamaa. Lopulta aikaiseksi saatiin kriteerien rajoissa mokkapaloja, mansikkatäytekakku ja mustikkapiirakkaa. Koska leivonta vei tällä kertaa tavallista enemmän ajatuskapasiteettia, jätettiin muut juhlaväkerrykset väliin. Kaikettoman lisäksi teemaan voisi siis lisätä kotikutoisuuden.

Juhlahetkestä ei jäänyt poikkeuksellisesti muistoksi kuin muutama hassu kuva, koska pikkutyyppi viihtyi paljon sylissä (eikä mekossa ollut kännykkätaskujakaan). Nykyään melkein tuntuu, että jos sitä ei ole kuvattu, sitä ei ole tapahtunut. Onneksi tämä ei pidä paikkaansa.

Kommentoi