Munkkitalkoot

Onko meillä tyllaa? 

Mitä? 

Onko meillä tyllaa? 

Mikä? 

Tylla. 

Mikä se on?

Kyseinen keskustelu käytiin läpi muutamaan kertaan ennen kuin munkkitalkoot pääsivät torstaina käyntiin. Ja ei, ei löytynyt tyllaa ennestään kaappien kätköistä (mutta nyt löytyy).

Berliininmunkit eivät ole gluteenittoman ruokailijan yleisin herkku, joten isän bongaama munkkiohje Kodin Kuvalehden erikoisnumerosta piti laittaa toteutuslistalle. Keskelle arkea sattunut vapaapäivä mahdollisti leipomisen vieläpä ihan tiimityönä.

Reseptiä noudatettiin tarkasti aineiden suhteen, mutta työvälineiden kohdalla otettiin luovempi ote. Huushollista löytynyt iso reikäkauha olisi vaatinut jättimäisen rasvakattilan, kun taas vispilästä tuunattu munkkinostin oli juuri sopiva pienimuotoisempaan tarkkaan työskentelyyn.

Iloisesti porisevaa kattilaa jaksoi katsella hyvin useamman pienen paistoerän verran. Rasvan lämpötilakin saatiin pysymään yllättävän hyvin halutuissa lukemissa. Vaikeinta oli ehkä muistaa, että kiehuva rasva on todellakin kuumempaa kuin kiehuva vesi (ei siis kannata olla sormella ihan heti tökkimässä kattilasta nostettua munkkia).

Alla vasemmalla vilahtaa alussa mainittu tylla, jonka avulla munkkeihin saatiin hillosydän (olisi muuten ollut hivenen helpompaa, jos hillossa ei olisi ollut tyllaa tukkivia siemeniä… saa nähdä, muistetaanko seuraavalla kerralla).

Lopuksi munkit piti tietysti päällystää vaaleanpunaisella kuorrutuksella. Muffinivuokiin lopputulokset päätyivät ihan käytännön syistä, koska ei-niin-pyöreät munkit meinasivat horjahdella suuntaan jos toiseenkin.

Projektin loppuarvio: Hyvää! Näitä voi tehdä uudestaan.

(Seuraavalla kerralla reseptiä ehkä hieman tuunataan taikinan tekovaiheessa siten, että öljy lisätään joukkoon hivenen aikaisemmassa vaiheessa.)

Kommentoi