Joulumunkit

Tiistaina puhelin soi ja kuulin kysymyksen: Tehdäänkö huomenna joulumunkkeja?

Ja kuka sitä nyt moiseen voisi kieltävästi vastata. Munkit eivät ehkä ole Suomen oloissa niitä perinteisempiä jouluherkkuja, mutta netin mukaan kyseinen leivonnainen yhdistyy jouluun ihan sujuvasti monissa muissa maailman kolkissa.

Aikaisemmista kokemuksista viisastuneena munkit päätettiin pyöräyttää Pirkan gluteenittomasta pullataikinasta (valmis pakastetaikina), koska kyseinen tuote antaa gluteenittomillekin leivonnaisille poikkeuksellisen hyvän kuohkeuden.

Projektin spesiaalivaihe oli munkkien paistaminen, koska rasvassa käristelyä tulee harrastettua sen verran harvoin. Öljy pysyi kuitenkin kiltisti kattilassa ja lämpötilakin saatiin tarpeeksi kohdilleen, vaikka ihan sopivaa lämpömittaria ei keittiöstä tällä kertaa löytynytkään.

Munkit olisi tietysti voinut vielä koristella jouluiseen teemaan sopivaksi, mutta ne katosivat nopeasti parempiin suihin ihan sokerissa pyöriteltyinäkin. Lisäksi kahvipöytään tehtiin samasta valmistaikinasta pieniä mustikkarahkapiirakoita.

Joulumunkkikahvien jälkeen oli hyvä sopia isän kanssa, että jatketaan tätä uutta munkkiperinnettä ensi joulunakin. Ja tässä välissä ehtinee hyvin harjoitella vappumunkkien parissa.

Jos seuraavalle kerralle pitäisi laittaa muutama vinkki muistiin, niin…

(1) Tällä kertaa yhdestä pussista tehtiin 13-14 munkkia. Seuraavalla kerralla määrän voisi melkein tuplata, jos haluaa tehdä pikkumunkkeja. Rahkapiirakoita tehtiin vastaavasti kuusi kappaletta ja tuonkin määrän voisi muuttaa kahteentoista.

(2) Sopiva paistolämpötila munkeille on noin 180 astetta. Käytännössä öljyn lämpötila tuntuu aina ensin menevän yli ja sitten se tasoittuu sopivaksi (kunnes hiljalleen jäähtyy vähän liikaakin). Paistamisen voisi malttaa aloittaa vasta sitten, kun kuumin hetki on vähän tasaantunut. Paistoaika on 1-2 minuuttia munkkien molemmin puolin.

Kommentoi