Haikea – huojentava – jännittävä

Ei löytynyt kosteutta kylppäristä! Asuntokaupat saavat siis sinettinsä ensi maanantaina, ja meikäläinen joutuu luopumaan onnellisen ensiasunnon omistajan -tittelistä. Toisaalta tilanne on haikea, toisaalta huojentava ja onpa se vielä jännittäväkin.

Huojentuneisuus kumpuaa lähinnä siitä, että asunnon sai ylipäätään kaupaksi (näinä vaikeaksi kuvattuina aikoina). Hinnassakaan ei tarvinnut tinkiä järjettömyyksiin asti (välittäjien jatkuvista ennakkovaroitteluista huolimatta). Eikä nuo tehdyt ja teetetyt remontitkaan siis ihan pieleen menneet, kun kämppä kelpasi seuraavallekin 🙂

Jännittävä osuus on edessäpäin. Sen uuden etsintä. Onko se kerrostalo? Tai sittenkin rivitalo? Vai räväytänkö hankkiutumalla remppakuntoisen omakotitalon omistajaksi?

Jännittävän lisäksi tuleva projekti on vaikea ja piinaava. Asuntojen ja talojen hinta-laatu-sijainti -kriteerit kun eivät ole alustavien tiedustelujen perusteella oikein linjassa oman ajatusmaailmani kanssa.

Kommentoi