Freiburg (osa I)

Viisi yötä Freiburgissa kuului kuluneen viikon ohjelmaan. Ihan puhtaasta lomasta ei ollut kyse, mutta onneksi kaupunkia ehti silti ihailla. Eivätkä ne kaupatkaan ihan vieraiksi jääneet 😉

Vapaa-aika vietettiin lähinnä vanhassa kaupungissa ja näkymät olivat erittäin söpöt. Ihania persoonallisia taloja, joista ei yksityiskohtia tai väriä puuttunut.

Jopa kaikki maasta löytyneet esineet olivat koristeellisia…

Kaikki vanhan alueen tiet ja aukiot olivat erilaisia mukulakivipintoja. Ja tasaiseen tahtiin kivien seasta löytyi hienoja yksityiskohtia.

Alueella oli monia kirkkoja, jotka näyttivät hienoilta ja herättivät asukkaat sekä matkailijat viimeistään seitsemältä suurella soitannalla (joka ikinen aamu). Kuuluipa sitä ääntä yleensä myös tasalta, puolelta, vartin yli jne.

Tämä oli isoin ja vaikuttavimman näköinen kirkko. Ei edes kuvaan mahtunut kokonaisena (ekassa kuvassa noin puolet näkyvissä). Kuvassa aukio näyttää melko tyhjältä, mutta päivisin kirkon ympärillä oli varsin vilkasta torielämää.

Sisällä jatkui sama tyyli. Isoa, jylhää ja paljon yksityiskohtia.

Ja lisää kirkkoja… Yllättävää oli, että kirkon edessä oli hieno puisto, mutta takana alkoi heti koulun piha.

Pitihän sitä jätskiäkin saada, kun reissun alusta asti oli lämmintä ja aurinkoista. Viimeisenä päivänä mittarissa oli +31 astetta.

Kommentoi