Evo

Nyt on ollut ainakin yritystä ottaa kaikki ilo irti alkuviikon vapaapäivistä. Maanantaina kello herätti klo 5.15 kuntosalille ja tänään klo 5.30 alkoi kalareissun kamojen kasaaminen (itselleni jäi pakattavaksi lähinnä lämmintä vaatetta ja hyvät eväät).

Päivän kohteena oli Evo, lajina ootto-onginta ja seurana isä. Noin kuuden tunnin odottelu palkittiin yhteensä kolmella kirjolohella, joista isoimmalla oli painoa reilut kaksi kiloa (ja se on paljon meikäläisen ylös kiskomana). Reissun jälkeen kalat savustettiin pikimmiten, joten lautaselle päätyi tänään varsin tuoretta ruokaa.

Leave a Comment