Ennen ja jälkeen: Vaatekomerot

Vuorossa olisi vaatekomeroiden remontti-, siivous- ja järjestelyraportti (kuulostaa jännittävältä, vai mitä?). Alla oleva kuva kertoo kahden komeron lähtötilanteen ennen viime keväisen remontin alkua. Isommassa komerossa (kuvassa vasemmalla) oli pitkä vaatetanko ja pienemmästä komerosta (kuvassa oikealla) löytyi sekä vaatetanko että muutamia pieniä hyllyjä.

Remontin yhteydessä komerot saivat uudet laminaattilattiat ja kattopaneelit (samaa tavaraa kuin makuuhuoneissa). Pitkä vaatetanko, joka kulki komeroiden väliseinän läpi, jätettiin kuitenkin paikoilleen. Lisää säilytystilaa yritettiin saada asentamalla tangon yläpuolelle 40 cm syviä hyllyjä seinästä seinään.

Vaatetangon käyttö osoittautui kuitenkin haastavaksi, koska komerot ovat leveämpiä kuin niiden oviaukot ja vaatteita täynnä oleva tanko esti varsin tehokkaasti pääsyn komeroiden perälle. Yllä olevasta kuvasta voi jotenkuten nähdä, kuinka paljon leveämmän tilan henkarit vievät hyllyihin verrattuna. Lopulta päätimmekin sanoa heipat vaatetangolle (eli sahasimme sen useampaan osaan, jotta se mahtui ulos komerosta).

Vapautunut tila päätettiin täyttää perushyllyillä, ja Ikeasta lähtikin mukaan 52 lisäosaa Algot-säilytysjärjestelmään. Kaiken kaikkiaan säilytystila kasvoi 12 hyllymetrillä. (Hyllyille sijoitetut mustaruskeat laatikot eivät ole sisustuksellinen valinta vaan kyseiset laatikot sattuivat olemaan juuri sopivankokoisia näille hyllyille.)

Ja toki komerot saivat uudet valkoiset ovet rempan yhteydessä. Sittemmin ovien mukana tulleet muoviset kahvat on onnistuttu vaihtamaan enemmän omaa silmää miellyttäviksi. Nahkainen kahva pelasti mukavasti tilanteen, koska ovessa olleet reiät eivät sopineet sitten niin mihinkään standardimittaisiin kahvoihin.

Tämän prosessin yhteydessä tuli myös käytyä (taas kerran) läpi kaikki vaatteet. Suuria yllätyksiä ei vaatekasojen joukosta enää kuitenkaan löytynyt, koska viime vuosina tavaroita on tullut puljattua läpi tasaiseen tahtiin muuttojen yhteydessä (ja muutenkin).

Kommentoi