Tuunaus

Liekit ja Ahjo

Sain joitakin aikoja sitten kirpparille vietäväksi pari vanhaa taulua (signeeraukset -75 ja -76). Maalauksia ympäröivät pahvit olivat kuitenkin jo melkoisen kellastuneet eivätkä yksinkertaiset kehyksetkään olleet enää parhaassa terässä. Viitsisikö taulut raahata koristamaan myyntipöytää parin euron hintalapun kera? Ei tauluja raski sellaiseen poiskaan heittää. Pienen hetken pohdin sekä pähkäilin ja lopulta päädyin ratkaisuun: Puran kehykset pois …

Liekit ja Ahjo Lue lisää »

Saippuaa valmistamassa

Joululomalla oli aikaa myös täydentää saippuavarastoja. Peruskaupasta löytyi oliivi- ja rypsiöljyä sekä kookosrasvaa. Karite- ja kaakaovoin & manteliöljyn, palmuöljyn ja risiiniöljyn ehdin juuri ja juuri tilata kotiin ennen aattoa 🙂 Tästä se sitten lähti (rasvat kattilassa)… Rasvaseos sekoitettiin NaOH-liuoksen kanssa ja siten vain seos muotteihin. Palat valmiinia ”kypsymään”…

Itsetehtyä jouluksi

Ompelukonekin piti kaivaa pitkästä aikaa kaapista, koska onnistuin lupaamaan itsetehdyn eväskassin joululahjaksi. Lopputuloksesta tuli yllättävän hyvä (voisin käyttää itsekin 🙂 Sopivan jämäkkä kangas on Marimekkoa… Sain jopa vetokejun paikalleen. Ja pohjalevykin löytyy.

Pänttäämistä ja joulukortteja

Tentti tiedossa maanantaina. Nenän siis pitäisi olla aika tiiviisti kirjassa koko viikonlopun ajan. Joulukorttien askartelua ei olisi saanut näin ollen edes ajatella, mutta… …tällaisia niistä tuli. Joskus hetken mielijohteesta ostettu pahvi-paperi-paketti osoittautui mukavan käytännölliseksi korttien teossa. Paljon erilaisia värejä ja yhteensopivia kuoseja samassa paketissa 🙂

Lamppu keittiöön

Vanha makuuhuoneen valaisin (joka tuli asunnon mukana) on vuoden ajan seisoskellut varastossa. Koska kiireellisemmät tekemiset olivat tänä viikonloppuna vähemmän mielenkiintoisia, niin hairahduin siinä jossain välissä vähän tuunailemaan tuota vanhaa valaisinta. Alkutilanne näytti tältä: Aluksi kangas ja hapsukat saivat lähteä. Myös puumötikkä jouti pois. Jäljelle jäi vaaleahkoksi maalattu kehikko: Kehikko oli melkein ok ihan sellaisenaan, mutta …

Lamppu keittiöön Lue lisää »

Saippuan valmistusta

Lomalla oli aikaa toteuttaa pari pientä projektia eli tein (taas) saippuaa, jotta ei vaan pääse loppumaan. Nämä jos saisi käyttöön joskus kesällä… Resepti sisälsi tällä kertaa pitkälle perusruokakaupasta saatavia aineksia. Seuraavalla kerralla pitänee tilata taas paria eksoottisempaa rasvaa/öljyä vaihtelun vuoksi. Ja tässä myös vinkkiä, mitä voi tehdä tyhjillä activia-rasioilla 😉 Violetit marmorikuviot näyttävät saippuoissa ihan …

Saippuan valmistusta Lue lisää »

Pala saippuaa

Ja ei, otsikossa ei ole yhdyssanavirhettä! Saippuan valmistaminen muistuttaa vähän leipomista (mutta lopputuotetta ei saa syödä) ja orgaanisen kemian labratöitä (mutta on paljon yksinkertaisempaa). Aihe on kiinnostanut jo pitkään, mutta saippuaprojekti pääsi alkuun vasta hiljattain lähipiirin epäilyksistä huolimatta. Ensi kokeilut tein ihan ruokakaupan raaka-aineilla eli lähimarketin hyllystä lähti matkaan kookosrasvaa, kovetettua kasvirasvaa, oliiviöljyä, rypsiöljyä ja …

Pala saippuaa Lue lisää »

Kemisti maalaa II

Tässä hieman lisäpäivitystä maalausurakkani kuvien arkistointiin. Esimmäisenä käsittelyyn vanha, ruskea, oikeasta kunnon puusta tehty sohvapöytä. Pöydän materiaali ja kaunis väri olivat syynä siihen, että adoptoin kohteen joskus varastojen kätköistä. Iso koko (80 cm x 80 cm) ei kuitenkaan sopinut oikein yhteen pienen yksiön kanssa, joten pöytä pääsi/joutui kaunistuslistalle. (Lisäksi onnistuin pilaamaan kauan kauniina pysyneen pöytälevyn …

Kemisti maalaa II Lue lisää »

Kemisti maalaa I

Ennen viimeisintä muuttoa (joka oli viikko sitten) päätin tehdä vanhasta huonekalukokoelmastani yhtenäisemmän. Toisin sanoen päätin maalata huonekaluni valkoisiksi. Kuulostaa helpolta, mutta oli käytännössä jotain aivan muuta. Etenkin, kun osa huonekaluista oli valmistettu MDF-levystä (tai jostain sellaisesta liukaspintaisesta materiaalista, en ole asiantuntija tällä alalla). Hain keskustelupalstoilta maalausohjeita tuollaisille levypinnoille ja yksi yleinen neuvo käski hankkiutumaan eroon …

Kemisti maalaa I Lue lisää »