Tuunaus

Katos pinnasänkyyn

Pinnasänky ostettiin joskus vuonna 2018. Ajatus sänkyyn tuunattavasta katoksesta pyöri päässä suurimman osan vuodesta 2019 ja loppuvuodesta se vihdoin tehtiinkin (taisi olla jo suunnitelma nro 72 menossa tuolloin). Nyt vuonna 2020 lienee korkea aika laittaa muutama kuva blogiin asti. Katoksen suunnittelu sai alkunsa pikkutyypin innostuksesta kaikkia liehuvia liinoja ja majaviritelmiä kohtaan. Aluksi etsittiin valmiina ostettavaa katosta …

Katos pinnasänkyyn Lue lisää »

Tuttinauhoja silikonihelmistä

Ja niinhän minä päätökseni pyörsin, vaikka tein alun perin päätöksen, että en ala väkertää pikkutyypille omin kätösin tuttinauhaa silikonihelmistä. Suurin syy tähän oli se, että en halunnut stressata nauhojen kestävyyden kanssa. Lisäksi en pitänyt ajatuksesta tilata lisää helmiä, kun olin juuri vaivalla saanut ajettua alas lasihelmivarastojani. Pikkuherra sai kuitenkin tehtyä selvää jälkeä kaikista kolmesta lahjaksi …

Tuttinauhoja silikonihelmistä Lue lisää »

Viimeiset helmet tälle vuodelle

Helmilaatikot tuli jo jokin aika sitten pakattua parempaan talteen, mutta vielä löytyi tämän vuoden arkistoista muutama julkaisematon tekele. Tai no, viime aikoina ei ole enää edes ollut tapana kuvata saati tuupata blogiin näytille kaikkia väkerryksiä, mutta osa kumminkin. Aikaisemmin erikseen pystyssä ollut helmiblogi oli jotenkin loogisempi paikka täyttää loputtomilla helmikuvilla kuin tämä sekalaisten tekstien kokoelmapaikka. …

Viimeiset helmet tälle vuodelle Lue lisää »

Muutama väriläiskä

Ulkona jo useamman päivän vallinnut harmaus (tai tämänpäiväinen yli tunnin sähkökatko) ei ole pahemmin häirinnyt menoa, koska sohvalla makoilu onnistuu mukavasti säällä kuin säällä (ja takka lämmittää tarvittaessa). Tuo alati kasvava maha kellahtaa jostain syystä mukavimmin viereen juurikin sohvalla, joten siksi siitä on muodostunut viime aikojen suosikkipaikka. Silloin tällöin on kuitenkin yritettävä nousta (edes näön vuoksi) …

Muutama väriläiskä Lue lisää »

Muutama helmi

Vaihteeksi muutama kuva helmistä ennen kuin remppa- ja rakennusraportointi jatkuu. Tänä vuonna ei olekaan ollut liiemmin innostusta (saati aikaa tai jaksamusta) helmien pyörittelylle, mutta maanantaina alkanut kirppisrupeama tsemppasi hieman tyhjentämään helmivarastoja. Myyntipöydän koristeeksi tuli väkerrettyä tuttuja avainkaulanauhoja (joiden takaa kuvissa vilahteleekin jo uusi terassi). Kunnon väri-ilottelun sijaan sävyiksi valikoitui tällä kertaa valkoista, mustaa ja vähän …

Muutama helmi Lue lisää »

Sytykesipsit

Askartelu (tai ylipäätään minkäänlainen väkertely) ei ole hetkeen mahtunut arjen aikatauluihin. Tai no, rempan jälkikaikuja ja pientä helmeilyä on ollut ohjelmassa tasaiseen tahtiin, mutta ne ovat niin kaukana leikkaa-liimaa-askarteluista, että niitä ei lasketa. Äskettäin tuli kuitenkin vastaa sen verran vinkeä ja lopputulokseltaan hyödyllinen askarteluidea, että oli pakko ottaa sakset kauniiseen käteen. Projekti alkoi paperisten lautasliinojen …

Sytykesipsit Lue lisää »

Helmi toisensa jälkeen

Tässä näitä taas olisi. Erivärisiä palleroita metallivaijerissa. Kuinkakohan monta (kymmentä tai sataa) metriä helmiä pitää pujotella yksi toisensa jälkeen ennen kuin tähän hommaan kyllästyy? Sitä odotellessa… Tällä hetkellä helmeily on juuri sopivan yksinkertaista toimintaa toisinaan tehtäväksi töiden ja nukkumisen välissä. 

Muutama hyllymetri

Ei ehdi. Siinäpä viime aikojen yleinen ajatus. Joko kiireen tunne on jäänyt päälle viime vuosien hötäkästä ja alkuvuoden rempasta tai sitten (vuoro)työn lomassa ei yksinkertaisesti vain jää liiemmälti aikaa kaikille niille asioille, joita pitäisi ja haluaisi tehdä.  Jotain sentään saatiin aikaiseksi tällä viikolla, ja nyt seiniä koristaa useampi uusi hyllymetri. Tai no, keittiön hyllyt eivät …

Muutama hyllymetri Lue lisää »

Juhannusta

Juhannus tarkoitti tänä vuonna lähinnä muutamaa vapaapäivää. Ilman ohjelmaa… (ja silti seuraava viikko meinaa väsyttää jo valmiiksi.) Suurin saavutus oli saada uudet tuunatut Ikea-jakkarat paikoilleen. Ovat muuten paljon paremmat istua kuin odotin. Ja seuraavat selkänojalliset tuolithan ovat siis jo tuunausjonossa, joten ei pääse tulemaan tylsää tällä rintamalla 😉 Btw, huomenna täyttyy työharjoitteluviikko nro 12. Yksi …

Juhannusta Lue lisää »

Pyöreää!

Pitkästä aikaa on jotain asiaa tuunaus- ja sisustusrintamalta. Käsittelyn kohteena oli toisten varastojen kätköistä saatu pöytä, joka kaipasi hieman väriä pintaan sopiakseen uuteen sijoituspaikkaansa – siis meikäläisen keittiöön 🙂 Tällaisesta tilanteesta lähdettiin liikkeelle: Naapureiden iloksi pintaa vähän hiottiin melusaasteen kera: Ja lopuksi pöytälevy maalattiin Helmen pohjamaalilla (x2) ja pintamaalilla (x3). Tulevat tuolit (vai pitäisikö sanoa …

Pyöreää! Lue lisää »