Sari

Kirjoituspöytä mittojen mukaan pieneen tilaan

Idea lapsen huoneeseen tulevasta kirjoituspöydästä on ollut kirkkaana mielessä jo pidemmän aikaa. Se lieneekin syynä siihen, että päädyimme toteuttamaan pöytäprojektin pikkutyypin huoneeseen näin aikaisessa vaiheessa. Oikeastihan alle kaksivuotias ei ehkä ihan vielä olisi tarvinnut omaa työpistettä huoneeseensa. Ajatuksena oli saada pieneen tilaan mahdollisimman paljon pöytäpinta-alaa siten, että pöytä olisi kuitenkin mahdollisimman eleetön eikä tukkisi koko …

Kirjoituspöytä mittojen mukaan pieneen tilaan Read More »

Taaperon mopot – Puky Wutsch

Taaperon mopoista on tullut esiteltyä jo tuunattu potkupyörä ja Mini2go-potkumopo, joten tarvitseehan tämä kolmaskin menopeli oman postauksensa. Pyku Wutsch oli itse asiassa ensimmäinen pikkutyypille hankittu mopo ja se pyöri sisällä jo siinä vaiheessa, kun sen tuleva käyttäjä eteni vielä ryömimällä. Muistan pähkäilleeni Pukyn hankintaa naurettavan aikaisessa vaiheessa ihan vain siksi, kun niitä myytiin hyvään(?) alennushintaan. …

Taaperon mopot – Puky Wutsch Read More »

Pienen eteisen säilytysratkaisuja

Vaikka meidän pieni eteinen laitettiin uuteen kuosiin pari vuotta sitten muun rempan yhteydessä, niin taaperon kenkä- ja vaatemäärän kasvaessa alettiin kaivata enemmän säilytystilaa. Eihän tuohon pieneen koppiin määräänsä enempää toki mahdu, mutta nyt haluttiin ottaa jokainen mahdollinen neliösentti käyttöön. Lähtötilanne näkyy alla vasemmalla. Seinälle oli kiinnitettynä Ikean Mackapär-hyllykkö, jossa oli neljä koukkua seinän vieressä ja …

Pienen eteisen säilytysratkaisuja Read More »

Hoitovapaasyksyn mukakiireet

Vaikka hoitovapaalla ainoa pakollinen päiväohjelma on taaperon kanssa arjesta nauttiminen, niin kyllä tässä on viime aikoina melkein kiireiseltä tuntunut. Toki lähes kaikki ylimääräinen ohjelma on itse keksittyä ja siten vapaaehtoista, mutta silti. Kun hetki sitten kerroin geokätköilyn olevan itselleni melko epäsosiaalinen harrastus, niin pian sen jälkeen huomasin kuitenkin olevani mukana uudessa seurassa tekemässä Adventure Lab …

Hoitovapaasyksyn mukakiireet Read More »

Taaperon potkumopo – Micro Mini2go Deluxe Plus

Liikuntaan kannustavat lelut ovat mielestäni loistavia, joten sorruin tilaamaan alkukesästä pikkutyypille Micro Mini2go Deluxe Plus -potkumopon. Hermo meinasi kyllä mennä ennen kuin sain tilauksen edes lähtemään, koska tuo nimihirviö erilaisine ominaisuuksineen aiheutti valinnan vaikeutta. Jotenkin niin se taisi mennä, että deluxe on uudempi versio jostain ja plussa tarkoittaa mukana olevaa työntökahvaa. Lisäksi suomalaisten nettikauppojen varastostoista …

Taaperon potkumopo – Micro Mini2go Deluxe Plus Read More »

Puutarhakalusteiden maalaus

Juuri kun oltiin puhuttu kulahtaneen puutarhapöydän hävittämisestä, tuli Lidlissä vastaan Parksiden Vintage-puutarhamaali. Sävyvaihtoehdot olivat vintage-hengen mukaisesti vähän erilaisia kuin mitä puutarhakalusteiden väreiltä yleensä odottaa, mutta eivät mahdottomia kuitenkaan. Lopulta mukaan lähti vaaleansinistä maalia, vaikka turvallisempaa harmaatakin olisi löytynyt. Ison puutarhapöydän maalauksesta voisi saada melkoisen urakan, jos sitä vähän suunnittelisi ja tekisi kunnon pohjatyöt. Tällä kertaa …

Puutarhakalusteiden maalaus Read More »

Ihanat mehiruusukkeet

Mummon takapihalta saadut mehiruusukkeet näyttivät ihanilta omissa ruukuissaan. Talvea ajatellen siirsin ne kuitenkin maahan. Näiden kaunokaisten pitäisi kuulemma pysyä hengissä vuodesta toiseen. Uskon kun näen. Aikaisemmin olen onnistunut näivettämään ja homehduttamaan samannäköisiä sisäkasveja, joita myydään ainakin joulun aikaan erilaisin hilein ja maalein koristeltuna. Kovin hyvin ei ole käynyt muillekaan sisäkasveilleni. Mummon hoivissa kasvit viihtyvät ihan …

Ihanat mehiruusukkeet Read More »

Itse tehty säilytyshylly pikkuautoille

Meillä oli kunnianhimoisena suunnitelmana tehdä eteiseen uusi naulakko ja uudet hyllyt yhdessä päivässä. Aikataulu kaatui kuitenkin viimeistään siihen, kun autotallin ovi sanoi itsensä irti ja päätyi roikkumaan huterasti oviaukkoon. Ahkera remppapäivä muuttui siis akuutiksi korjausrupeamaksi. Nyt autotallin oven mekanismi on jo auttavasti hitsattu ja uuden oven hankinta laitettu mietintään, mutta ne eteisen hyllyt odottavat edelleen …

Itse tehty säilytyshylly pikkuautoille Read More »

Adventure Labia tekemässä

Geokätköily on niin sosiaalinen tai epäsosiaalinen laji kuin sen harrastaja haluaa siitä tehdä. Itse suosin kätköilyssä nimenomaan omassa ja tutussa seurassa ulkoilua ja uusiin paikkoihin tutustumista. Noin viiden vuoden harrastelun aikana onkin tullut käytyä miiteissä vain kahdeksan kertaa ja näistäkin kaksi on ollut isoja Mega-tapahtumia, joissa on voinut kiertää virikepisteitä tutulla porukalla. Tästä vapaaehtoisesta eristäytymisestä …

Adventure Labia tekemässä Read More »

Potkupyörän tuunaus

Taaperolle on haalittu nurkkiin jo useampikin menopeli, mutta kaksipyöräinen potkupyörä vielä puuttui. Tarkoituksena oli katsella moista vasta ensi kesänä, kun pikkutyyppi ei olisi enää yhtä pikkuinen. Eräänä aamuna sattui kuitenkin silmiin annetaan-ilmoitus jo paljon elämää nähneestä potkupyörästä ja siitä se ajatus sitten lähti… kun kerran ilmaiseksi sai. Satula oli rikki, takapyörä lonksui, kädensijat tuntuivat tahmeilta, …

Potkupyörän tuunaus Read More »