Pienen eteisen säilytysratkaisuja

Vaikka meidän pieni eteinen laitettiin uuteen kuosiin pari vuotta sitten muun rempan yhteydessä, niin taaperon kenkä- ja vaatemäärän kasvaessa alettiin kaivata enemmän säilytystilaa. Eihän tuohon pieneen koppiin määräänsä enempää toki mahdu, mutta nyt haluttiin ottaa jokainen mahdollinen neliösentti käyttöön. Lähtötilanne näkyy alla vasemmalla. Seinälle oli kiinnitettynä Ikean Mackapär-hyllykkö, jossa oli neljä koukkua seinän vieressä ja …

Pienen eteisen säilytysratkaisuja Lue lisää »

Hoitovapaasyksyn mukakiireet

Vaikka hoitovapaalla ainoa pakollinen päiväohjelma on taaperon kanssa arjesta nauttiminen, niin kyllä tässä on viime aikoina melkein kiireiseltä tuntunut. Toki lähes kaikki ylimääräinen ohjelma on itse keksittyä ja siten vapaaehtoista, mutta silti. Kun hetki sitten kerroin geokätköilyn olevan itselleni melko epäsosiaalinen harrastus, niin pian sen jälkeen huomasin kuitenkin olevani mukana uudessa seurassa tekemässä Adventure Lab …

Hoitovapaasyksyn mukakiireet Lue lisää »

Taaperon potkumopo – Micro Mini2go Deluxe Plus

Liikuntaan kannustavat lelut ovat mielestäni loistavia, joten sorruin tilaamaan alkukesästä pikkutyypille Micro Mini2go Deluxe Plus -potkumopon. Hermo meinasi kyllä mennä ennen kuin sain tilauksen edes lähtemään, koska tuo nimihirviö erilaisine ominaisuuksineen aiheutti valinnan vaikeutta. Jotenkin niin se taisi mennä, että deluxe on uudempi versio jostain ja plussa tarkoittaa mukana olevaa työntökahvaa. Lisäksi suomalaisten nettikauppojen varastostoista …

Taaperon potkumopo – Micro Mini2go Deluxe Plus Lue lisää »

Puutarhakalusteiden maalaus

Juuri kun oltiin puhuttu kulahtaneen puutarhapöydän hävittämisestä, tuli Lidlissä vastaan Parksiden Vintage-puutarhamaali. Sävyvaihtoehdot olivat vintage-hengen mukaisesti vähän erilaisia kuin mitä puutarhakalusteiden väreiltä yleensä odottaa, mutta eivät mahdottomia kuitenkaan. Lopulta mukaan lähti vaaleansinistä maalia, vaikka turvallisempaa harmaatakin olisi löytynyt. Ison puutarhapöydän maalauksesta voisi saada melkoisen urakan, jos sitä vähän suunnittelisi ja tekisi kunnon pohjatyöt. Tällä kertaa …

Puutarhakalusteiden maalaus Lue lisää »

Ihanat mehiruusukkeet

Mummon takapihalta saadut mehiruusukkeet näyttivät ihanilta omissa ruukuissaan. Talvea ajatellen siirsin ne kuitenkin maahan. Näiden kaunokaisten pitäisi kuulemma pysyä hengissä vuodesta toiseen. Uskon kun näen. Aikaisemmin olen onnistunut näivettämään ja homehduttamaan samannäköisiä sisäkasveja, joita myydään ainakin joulun aikaan erilaisin hilein ja maalein koristeltuna. Kovin hyvin ei ole käynyt muillekaan sisäkasveilleni. Mummon hoivissa kasvit viihtyvät ihan …

Ihanat mehiruusukkeet Lue lisää »

Itse tehty säilytyshylly pikkuautoille

Meillä oli kunnianhimoisena suunnitelmana tehdä eteiseen uusi naulakko ja uudet hyllyt yhdessä päivässä. Aikataulu kaatui kuitenkin viimeistään siihen, kun autotallin ovi sanoi itsensä irti ja päätyi roikkumaan huterasti oviaukkoon. Ahkera remppapäivä muuttui siis akuutiksi korjausrupeamaksi. Nyt autotallin oven mekanismi on jo auttavasti hitsattu ja uuden oven hankinta laitettu mietintään, mutta ne eteisen hyllyt odottavat edelleen …

Itse tehty säilytyshylly pikkuautoille Lue lisää »

Adventure Labia tekemässä

Geokätköily on niin sosiaalinen tai epäsosiaalinen laji kuin sen harrastaja haluaa siitä tehdä. Itse suosin kätköilyssä nimenomaan omassa ja tutussa seurassa ulkoilua ja uusiin paikkoihin tutustumista. Noin viiden vuoden harrastelun aikana onkin tullut käytyä miiteissä vain kahdeksan kertaa ja näistäkin kaksi on ollut isoja Mega-tapahtumia, joissa on voinut kiertää virikepisteitä tutulla porukalla. Tästä vapaaehtoisesta eristäytymisestä …

Adventure Labia tekemässä Lue lisää »

Potkupyörän tuunaus

Taaperolle on haalittu nurkkiin jo useampikin menopeli, mutta kaksipyöräinen potkupyörä vielä puuttui. Tarkoituksena oli katsella moista vasta ensi kesänä, kun pikkutyyppi ei olisi enää yhtä pikkuinen. Eräänä aamuna sattui kuitenkin silmiin annetaan-ilmoitus jo paljon elämää nähneestä potkupyörästä ja siitä se ajatus sitten lähti… kun kerran ilmaiseksi sai. Satula oli rikki, takapyörä lonksui, kädensijat tuntuivat tahmeilta, …

Potkupyörän tuunaus Lue lisää »

Mitä leikkimökin rakentaminen maksoi?

Leikkimökkiprojektin suunnittelu aloitettiin katselemalla valmiita mökkipaketteja ja niiden hintoja. Käytännössä valmis paketti ei kuitenkaan ole niin helppo kuin miltä kuulostaa, koska itse olisi pitänyt joka tapauksessa huolehtia perustuksista, mökin kokoamisesta, maalauksesta ja katosta. Lopulta olikin helppo päätyä ratkaisuun, jossa koko mökki päätettiin suunnitella ja rakentaa alusta asti itse. Edullisimmin mökin olisi saanut kokoon hyödyntämällä mahdollisimman …

Mitä leikkimökin rakentaminen maksoi? Lue lisää »

Geokätköilyä Kiipulassa

Helteinen elokuun sunnuntai ja uusi geokätkötraili lähimaastossa. Ei siis liene vaikea arvata, mihin suunnistettiin pikkutyypin päikkäreiden jälkeen. Kiipulan pinkaisuksi nimetty kätkörupeama sisälsi 11 purkkia, joiden etsimiseen saatiin kulumaan reilut pari tuntia. Pikkutyyppi ehti maistella etsinnän lomassa mustikkaa, metsämansikkaa, vadelmaa, puolukoita ja eväitä. Traili toimi hyvänä palauttavana lenkkinä eilen järjestetylle Community celebration eventille, jolla juhlistettiin geokätköilyn …

Geokätköilyä Kiipulassa Lue lisää »